perjantai 2. elokuuta 2013

Ulos areenaltani, nörtti!

Huomio: Minna Minkkinen on poistanut twiittinsä, joita tämä teksti koskee, ja todennut vitsiksi tarkoitetun heittonsa epäonnistuneen. Kirjoittamani asiat pitävät silti edelleen paikkansa, ja jätän tämän tekstin paikalleen muistuttamaan tärkeistä asioista.

----

Urheilija nimittää nörttiä vastenmieliseksi ja kehottaa menemään ulos aikaansa haaskaamasta. Kuulostaako tutulta? Tällä kertaa tämän suhteellisen kuluneen kuvion toisti Minna Minkkinen, joka twiittasi Assembly-tietokonetapahtumaan liittyen.

Arvoisa toveri, mitä vittua?! Vaikka alkuperäinen twiitti onkin puettu huoleen lasten terveydestä, se ja sitä seuranneet täydennykset ja kommentit toistavat perinteisiä koulukiusaajien ennakkoluuloja ja nimittelyjä nörttien lihavuudesta ja päivänvaloa näkemättömyydestä. Tavallaan luulin, että ainakin omassa puolueessani olisi kasvettu ulos niistä ajoista, kun tietokoneet olivat epäilyttäviä helvetinlaitteita ja niillä pelaavat säälittäviä finninaamoja, jotka eivät kestä kohdata todellisuutta. Vai onko kyse siitä, että nörttien pitäisi ymmärtää pysyä siellä himassa pelaamassa, eikä kokoontua kohtaamaan toisiaan sosiaalisen kanssakäymisen merkeissä Assemblyjen kaltaisissa tapahtumissa?

Olen pelannut tietokoneella koko pienen ikäni, ja saanut peleistä paljon. Olen oppinut englannin kieltä nopeammin ja paremmin kuin ikätoverini kouluaikoina, ongelmanratkaisutaitoni ovat kehittyneet (etenkin jos on tarkoitus siirtää jotain painavaa napin päälle, että ovi pysyy auki) ja hienomotoriikkani on hioutunut entistä paremmaksi. Mutta ennen kaikkea tietokonepelit ovat tarjonneet uskomatonta iloa ja niiden ansiosta olen löytänyt monet ystävistäni ja nykyiset seurustelukumppanini ja saanut äitiini ainutlaatuisen yhteyden, jota monet tuttavani kadehtivat.

Olen siis älähtävä koira, johon kalikka kalahti. Päivät pitkät tietokoneella istuva nörtti. Olin niin sanotussa sosiaalisessa mediassa kuin kala vedessä jo ennen kuin siitä tuli mainstreamia. Nettideittailin ennen kuin sen saattoi tunnustaa iltapäivälehdissä. Jännä kyllä, harrastin koko lapsuuteni myös urheilua monipuolisesti: ratsastin, suunnistin, kilpavoimistelin, yleisurheilin ja kävin karatessa. Näiden harrastusten parista en koskaan saanut ystäviä samalla tavalla kuin tietokoneiden kautta, lukuunottamatta niitä suunnistavia ystäviäni, jotka myös pelasivat tietokoneella. Urheiluharrastustani ei lopettanut tietokonepelaaminen, vaan hiipuva kiinnostus ja paikkakunnan vaihdos.

Minun ikäpolveni tietokoneharrastajista valtaosa on ollut koulukiusattuja. Nykyään tietokonepeleistä ja sosiaalisesta mediasta on tullut sosiaalisesti hyväksyttyjä valtavirran harrastuksia, mutta aina riittää niitä, jotka ovat valmiita nokkimaan, jos eivät ymmärrä toisen kiinnostuksia. Voisivatko edes aikuiset ihmiset mennä sen verran itseensä, etteivät nyt jumalauta nimittelisi lapsia ja nuoria vastenmielisiksi näiden harrastusten perusteella? Kävisitte edes omanikäistenne kimppuun.

Se pienempien kiusaaminen loppus ny!



tiistai 2. lokakuuta 2012

Vähemmistöjen Turku?

Sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöjä koskevasta politiikasta puhutaan Suomessa enemmän valtakunnallisen kuin kunnallisen päätöksenteon tasolla. Näkyvyyttä on samansukupuolisten parien avioliitto- ja adoptio-oikeuskysymysten lisäksi saanut muun muassa transsukupuolisten pakkosterilisaatio. Näissä keskusteluissa unohtuu usein arki: homo ei ole vain naimisiin haluava abstraktio. Sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöjen edustajat ovat yksilöitä, joilla on opiskelupaikka, duuni, perhe, harrastuksia, asunto, sosiaalitoimistoasiakkuus. Näiden jokapäiväisten asioiden sujuminen on kuntapolitiikasta kiinni.

Ihanteellisessa kunnassa palveluiden saatavuus ja asioinnin sujuvuus eivät tietenkään ole sukupuolesta tai seksuaalisesta suuntautumisesta kiinni. Entä todellisessa maailmassa? Kun kaupungin uimahalleista ei löydy puku- ja pesutilaa sukupuolenkorjausprosessissa olevalle, tai kun työvoimatoimiston asiakaspalvelija tokaisee "eihän sulla voi olla avovaimoa, sähän olet nainen itsekin", paljastuu miten asiat oikeasti ovat. Vähemmistöjen huomiointi palvelujen järjestämisessä ja kaupungin työntekijöiden koulutuksessa on ala-arvoista.

Vielä törkeämpää on Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirin julkisen puolen lääkäreille antama ohjeistus koskien transtutkimuksiin hakeutuvia. Sukupuolenkorjausta tarvitsevat tai sitä harkitsevat kierrätetään Turussa turhan välikäden kautta TYKSissä ennen lähettämistä lakisääteisiin tutkimuksiin Helsinkiin tai Tampereelle. Mitään hyväksyttävää syytä tälle tutkimuksia tarpeettomasti viivästyttävälle ja sairaanhoitopiirin varoja turhaan syövälle käytännölle ei ole osattu esittää - lääkärit tietävät kertoa vain, että "tällainen ohje on annettu ylempää". Tähän on puututtava välittömästi seuraavalla valtuustokaudella.

Olen Vasemmistoliiton ehdokkaana Turun kaupunginvaltuustoon nostaakseni nämä tärkeät asiat esille. 317 - äänestä vähemmistövaikuttajaa!

tiistai 5. kesäkuuta 2012

Ei kantsis olla homo

Aamuposti uutisoi Riihimäen sateenkaarimessua häirinneestä mielenosoituksesta. Jutun mukaan "mielenosoittajat kantoivat plakaattia, jossa he Raamattuun viitaten antoivat tukensa sille, että seksisuhteessa olevat saman sukupuolen edustajat saisi jopa tappaa". Lehden paperiversiosta käy ilmi, että poliisit oli kutsuttu paikalle, mutta mielenosoittajien harjoittama kiihottaminen kansanryhmää vastaan ei ollut kiinnostanut näitä, koska mielenosoittajat olivat olleet rauhallisia. Sori vaan mutta mitä helvettiä, Riksun poliisi?!

Yksi tapa mitata sitä, miten hyvin tasa-arvon periaatteet jonkun vähemmistöryhmän kohdalla toteutuvat, on tarkastella sitä, miten vakavasti poliisi ja oikeuslaitos suhtautuvat ryhmään tai sen yksittäisiin edustajiin kohdistuviin rikoksiin. Suomessa valkoiset, heteroseksuaaliset oman elämänsä internetvaikuttajat itkevät keskustelupalstoilla, kuinka homoja vaan hyysätään ja heteromies on uhanalainen eläin. Tämä Riihimäen tapaus ja Pride-kaasuiskun tehneiden terroristien saama naurettavan kevyt tuomio kertovat karun totuuden siitä, että täälläkään ei kantsis olla homo.

Nyt jumalauta poliisit, tuomioistuimet ja päättäjät, ryhdistäytykää! Tuuli puhaltaa siihen suuntaan, että vähemmistöihin kohdistuva väkivallan uhka vaan kasvaa, ellei oikeesti näytetä, ettei se ole missään nimessä hyväksyttyä. Eihän ole?

tiistai 27. syyskuuta 2011

Sairaasti transuista

Tyypillinen transsukupuolisten oikeuksia ajavien vaatimus on transsukupuolisuuden poistaminen sairausluokituksesta, ja lähtökohtaisesti olen aina ollut valmis nousemaan sisarusten kanssa barrikadeille tämän tavoitteen puolesta. Tuntuu kuitenkin vähän siltä, että olemme kollektiivisesti astelleet homoansaan! Seksuaalivähemmistöt ja sukupuolivähemmistöt niputetaan niin usein samaan mappiin, että alamme itsekin uskoa tätä lokerointia. Niinpä jos seksuaalinen suuntautuminen ei ole sairaus (mitä se tietenkään ei ole, eihän sitä tarvitse hoitaa!), transsukupuolisuuskaan ei saa olla. Koska seksuaalivähemmistöjen vapaus!

Olen viime aikoina miettinyt paljon suhdettani transsukupuolisuuteen, ruumiillisuuteen ja lääketieteeseen. Kyseessä on psykofyysinen tila, joka aiheuttaa sosiaalista epävarmuutta, ahdistustiloja, enemmän tai vähemmän kroonista dysforiaa ja tutkimusten mukaan lisää itsemurhariskiäni huikeasti. Tutkitusti tehokkaita oireiden lievittäjiä ovat hormonihoidot, erilaiset leikkaukset soveltuvilta osin ja oman sukupuolikokemuksen ilmentäminen ja ympäröivältä yhteisöltä saatu validaatio.

Wikipedia-artikkeli sairaudesta määrittelee sanaa seuraavasti: "Sairaus (lat. morbus, kreik. nosos, engl. disease) on fyysisen tai psyykkisen rakenteen tai toiminnan poikkeavuus, joka aiheuttaa yksilölle tai hänen ympäristölleen tilapäistä tai pysyvää haittaa tai toiminnanvajavuutta."

Transsukupuolisuus on selkeä poikkeavuus, siitä on etenkin hoitamattomana selkeää haittaa ja/tai toiminnan vajavuutta ja siihen on olemassa tutkitusti tehokkaita hoitokeinoja. Miten vitussa kyseessä voisi olla olematta sairaus?

Toisaalta taas YK:n 13. joulukuuta 2006 hyväksymässä Yleissopimuksessa vammaisten henkilöiden oikeuksista (Convention on the Rights of Persons with Disabilities) vammaisuus määritellään seuraavalla tavalla: "Vammaisiin henkilöihin kuuluvat ne, joilla on pitkäaikainen ruumiillinen, henkinen, älyllinen tai aisteihin liittyvä vamma, jonka vuorovaikutus erilaisten esteiden kanssa voi estää heidän täysimääräisen ja tehokkaan osallistumisensa yhteiskuntaan yhdenvertaisesti muiden kanssa."

Tämänkin määritelmän transsukupuolisuus täyttää, useimmiten jopa hoidettuna. Kuitenkin vammaiseksi määrittely varmaan kiukuttaisi useimpia kanssatransujani vielä enemmän kuin sairausluokitus! Mielestäni tämä kertoo enemmän suhtautumisesta sairauteen ja vammaisuuteen kuin transsukupuolisuuteen. Emme halua olla sairaita tai vammaisia, koska sairaus ja vammaisuus hävettävät. Sairaus ja vammaisuus tekevät ihmisen epätäydelliseksi, ja sitäpaitsi on mahdollista että ne tarttuvat! Pois mokomat assosiaatiot!

Jos transsukupuolisuus ei ole sairaus, miksi vitussa me hoidetaan sitä? Ei, siitä ei parannuta eikä tarvitse parantua, mutta oireita voi kontrolloida. Esimerkiksi minä tulen tarvitsemaan koko elämän kestävää hormonilääkitystä - mut ei tää oo sairaus en tahdo en kykene!

On täysin epäloogista sekä vaatia parempia hoitoja helpommin että rummuttaa sairausluokituksen poistamisen puolesta. Joo, ehkä tää ei sinne mielenterveysongelmiin kuulu, mutta toisaalta siitä huutelukin on vähän kyseenalaista mielenterveysongelmien stigman suhteen - ei kai me nyt mitään hulluja olla!

Kaikki tämä implikoi, että krooninen sairaus ja vammaisuus ovat jotenkin hävettäviä asioita, ja että sairaat ja vammaiset eivät ole ihan täysvaltaisia ihmisiä. Ei vaan voi olla mitään muuta syytä niin kiihkeästi rimpuilla eroon kyseisistä assosiaatioista. Tämä vahvistaa käsitystäni siitä, että eri identiteettiryhmien välillä vallitsee voimakkaita häpeän ja alemmuuden hierarkioita - hetskut dissaa homoja, homot dissaa transuja, transut dissaa sairaita ja vammaisia jne.

Kuten Freukkarit sen sanovat:
sillä kaikki tarvii jonkun itseänsä huonomman
kaikki tarvii jonkun jota sopii paheksua
jonkun heikomman tai köyhemmän tai mutakuonomman
ja ellet löydä ketään muuta, halveksithan mua

---

Mä ainakin oon sairas. Joskus toivon etten olisi. Mutta on ihan turha miettiä, mitä olisin jos en olis transu - niinkuin on ihan turha miettiä mitä ihminen, jolla on tenniskyynärpää, olis ilman sairauttaan tai Crohnin tautia sairastava ilman omaansa. Nää on asioita, joiden kanssa me eletään. Ne ei tee meistä sen huonompia tai parempia kuin terveetkään. Yksi modernin länsimaisen sivistysvaltion ihania puolia on se, että sairauksien kanssa on mahdollista elää ihan täysipainoisesti, antamatta sairauden määritellä itseään sen enempää kuin just ite tykkää.

Oon sairas ja ylpeä siitä.

sunnuntai 28. elokuuta 2011

1940-luvun jäänteitä arjessamme

Erinäisissä valtioissa on ollut (ja joissain on yhä) tapana pakkosterilisoida erinäisiä vähemmistöjä, joiden ei ole joko haluttu levittävän geenisaastaansa tulevien sukupolvien keskuuteen tai joiden seksuaalisuutta on haluttu hillitä muista syistä. Nykyään ollaan enimmäkseen yhtä mieltä siitä, että tällainen käytäntö on barbaarinen ja paheksuttava (seksuaalirikollisten kemiallisesta kastraatiosta toki keskustellaan kiihkeästi, mutta se on vähän eri asia). Vai ollaanko?

Suomessa ei pakkosterilisoida vammaisia, homoja eikä perinnöllisiä sairauksia kantavia. Lakiin on kuitenkin kirjattu pykälä transsukupuolisten pakkosterilisaatiosta.

Tässä vaiheessa useimpien järkevien ihmisten reaktio on: "Mitä vittua!?!!?!"

Kuulitte oikein. "Laki transseksuaalin sukupuolen vahvistamisesta" määrää, että saadakseen kohdesukupuolensa lainvoimaisesti vahvistettua transsukupuolinen henkilö "esittää lääketieteellisen selvityksen siitä, että hän pysyvästi kokee kuuluvansa vastakkaiseen sukupuoleen ja että hän elää tämän mukaisessa sukupuoliroolissa sekä siitä, että hänet on steriloitu tai että hän muusta syystä on lisääntymiskyvytön". 


Ainoa selitys tälle käsittämättömälle vaatimukselle on, että olisi byrokraattisesti ikävää, jos mies synnyttäisi lapsen tai nainen tulisi tunnustetuksi isäksi. MITÄÄN muita perusteita ei ole, eikä voi olla.  


Hei tyypit, tää on oikeesti ihmisoikeusloukkaus, ja on ihan naurettavaa, että tän tyyppinen pykälä säilytetään muuten suhteellisen asiallisessa laissa, joka takaa ihmisille oikeudet omaan sukupuoleensa. Tehtäiskö tälle jotain?


Loppukaneetti: Joo, oon itse transu. Oma lehmä ei kuitenkaan ole ojassa - mä olen ihan iloinen päästessäni eroon lisääntymiskyvystäni, kun ei tuo biologinen lastenhankinta sovi pirtaani. Se, että asia on mun kohdallani ok, ei kuitenkaan tee siitä hyvää ja kaunista kaikkien kohdalla, ideologisesta tasosta puhumattakaan. On täysin käsittämätöntä ja sietämätöntä, että vielä 2010-luvulla Eurooppalaisena sivistysvaltiona itseään pitävässä maassa vaaditaan ihmisiä luopumaan lisääntymiskyvystään VITTU BYROKRAATTISISTA SYISTÄ. Miettikääpä vähän!

perjantai 22. heinäkuuta 2011

Polyamoria islamisaatiota, kissat koiria

Persulasta kajahtaa. Tällä kertaa liikkeellä nuorisojärjestö, jolta onkin totuttu odottamaan mitä ihmeellisimpiä aivopieruja. PS-nuorten mielestä vihreiden nuorten toive moniavioisuuden sallimisesta on osa laajempaa Euroopan islamisaatiopyrkimystä.

Ja tottahan se on. Itse elän suhteessa kolmen miehen kanssa, ja olen tunnetusti piinkova muslimi ja islamisti. Eikun hetkinen, mites se nyt meni? Voisko vaikka olla niin, että monoteistiset aavikkouskonnot eivät hyväksyisi transsukupuolista homoseksualistia minkäänlaisessa suhdetilanteessa, ja että monisuhteisella elämäntavallani ei olekaan minkään valtakunnan tekemistä minkään uskonnon kanssa, missään? No ei tietenkään, koska islamisaatio.

Persunuorten väittämä on täyttä puppua jo ihan senkin takia, ettei ole olemassa mitään islamisaatiota. Islamisaation uhka on uusi juutalaisuus, jolla äärioikeisto koittaa saada kansan yhdistymään ulkopuolista kuviteltua vihollista vastaan. Kansallismielisyyttä on helppo ohjata ja kontrolloida.

Jos nyt kuitenkin leikitään hetken aikaa, että on olemassa joku helvetin islamisaatiosalaliitto - miten ihmeessä moniavioisuuden salliminen edistäisi sitä mitenkään? Vihreiden nuorten ja vastaavien tahojen ajama avioliittolainsäädäntö on paitsi lukumääräneutraali, myös sukupuolineutraali, ja sallii moniavioisuuden koko kirjon kaikessa kauneudessaan ja kauheudessaan. Vaikea uskoa, että islamistiset partafundikset olisivat tällaisista suunnitelmista millään tavalla innoissaan.

Islamisaatiopelkoon kuuluu uskonnollisen kontrollin pelko. Kuitenkin persunuoret itse haluavat uskonnollista kontrollia harjoitettavan vastustaessaan sukupuolineutraalia avioliittolakia. Törkeää tekopyhyyttä, sanon minä! Tätä perustellaan "suomalaisella arvomaailmalla". Minä kuitenkin olen suomalainen, eikä minun arvomaailmaani todellakaan kuulu seksuaalivähemmistöjen syrjintä. Minun arvomaailmaani ei kuulu myöskään kansallismielisyys eikä persunuorten rakastaman "yhtenäiskulttuurin" käsitteen viljely kuin se olisi haluttava ja tavoiteltava asia. Sanoudun jyrkästi irti perussuomalaisista arvoista. Haluan pohjoismaiset, modernit arvot.

Uutisen kommenttiosiossa vilisee nokkelia kommentteja siitä, kuinka moniavioisuutta "ei tarvita Suomeen" tai kuinka moniavioisuuden salliminen johtaisi naisten sortoon, pakotukseen ja tasa-arvon heikentymiseen. Valistuneimmat toteavat, että saahan sitä keskenään elää miten tahtoo, muttei sille mitään laillista asemaa tarvita. Laillisten moniliittojen puute ei tosiaankaan estä ihmisiä elämästä monisuhteissa - käytännön moniavioisuutta meillä jo on, tarvittiin sitä tai ei. Naisten sorto uskonnollisin syin ei myöskään vaadi lainvoimaista avioliittoa - itseasiassa suomalainen avioliittolainsäädäntö ei mahdollista mitään sellaista uutta sorron muotoa, joka ei olisi mahdollinen avioliiton ulkopuolellakin. Päin vastoin, avioliittolaki on muovattu nimenomaan turvaamaan puolisoiden oikeudet esimerkiksi erotilanteissa. Näitä oikeuksia ei epävirallisessa moniliitossa ole muilla kuin kahdella osapuolella. Jos siis oikeasti halutaan parantaa uskonnollisen moniavioisuuden vaikutuspiirissä elävien naisten asemaa, olisi laillinen moniavioisuus mahdollistettava viipymättä!

maanantai 11. heinäkuuta 2011

Nainen, älä kerjää raiskausta!

Ritva Elomaa raiskauksesta nettiHesarissa.

Sosiaalisessa mediassa on SlutWalk-tapahtuman rantauduttua Suomeen ollut paljon keskustelua siitä, onko okei sanoa naiselle, että paljastava pukeutuminen tms. lisää raiskatuksi tulemisen riskiä. Sanomisen puolustajat ovat sitä mieltä, että he vain kertovat naiiveille naisparoille, millainen tämä paha maailma on, ja miten siinä voisi olla helpompi tulla toimeen. Me sanomisesta riehaantuvat feministit olemme sitä mieltä, että tällainen "ystävällinen sanominen" on paitsi törkeän alentuvaa, myös antaa viestin siitä, että raiskaus on pääasiassa uhrin ongelma, eikä maailman pahuuteen voi mitenkään vaikuttaa. Kiva.

Yleisellä tasolla on toki ihan jees opettaa ihmisiä tunnistamaan ja välttämään uhkaavia tilanteita, mutta miksi helvetissä näitä markkinoidaan naisille "raiskausten ehkäisyyn" eikä esimerkiksi humalaisille miehille "hakatuksi tulemisen ehkäisyyn"? Koska neuvot "raiskausten ehkäisemiseksi" ovat suurimmalta osin väline pelotella naiset käyttäytymään patriarkaalisten normien mukaisesti - olemaan hiljaisia, sieviä ja siveitä. Kun sanomme naiselle, että tämä voi vaikuttaa raiskatuksi tulemisen riskiin esimerkiksi olemalla lähtemättä tuntemattoman miehen mukaan, sanomme samalla miehille, että jos tuntematon humalainen nainen lähtee mukaasi, ei ole ainakaan kokonaan oma vikasi jos raiskaat. Ja näin ei vaan jumalauta voi olla! Ilman muuta on vitun tyhmää lähteä tuntemattoman mukaan kännissä, mutta kelatkaa nyt oikeasti, millaisia signaaleja annatte. Raiskauskulttuuria ei koskaan saada murrettua, jos raiskaus on ensisijaisesti uhrin vastuulla.

Tällainen uutisointi kätevästi unohtaa sen, että suurin osa raiskauksista on tuttujen tekemiä ja tapahtuu näennäisen turvallisessa ympäristössä neljän seinän sisällä. Naiset voivatkin erinomaisesti vähentää raiskatuksi tulemisen riskiä olemalla seurustelematta, menemättä naimisiin tai asumatta yhdessä kumppanin kanssa. Tähän kuitenkaan emme naisia kehota, koska se ei ole maskuliinisen hegemonian intressien mukaista, toisin kuin naisten pelottelu pysymään kotona tai olemaan aina selvin päin.


Raivosta tutisemaan minut saa Ritva Elomaan kommentti siitä, että kaikki raiskauksen uhrit eivät ole naisia: "Niitä tapahtuu miehille, naisille, heteroille, homoille, nuorille ja vanhoille. Ihan kaikille." Tapahtuu. Ihan kuin raiskaus olisi joku vitun persoonaton luonnonvoima. Raiskaukset eivät tapahdu itsestään. Niitä tehdään. Raiskaaja on ihminen, eikä välttämättä mitenkään erityisen poikkeuksellinen ihminen. Tavalliset perheenisät ja -äidit, koululaiset, apteekkarit ja lasinpuhaltajat raiskaavat. Me raiskaamme. Syytämme mielellämme vieraita kulttuureja, kun ulkomaalainen syyllistyy raiskaukseen. Pitäisi kuitenkin ottaa rikka omastakin silmästä. Meidän kulttuurimme kasvattaa raiskaajia. Meidän kulttuurimme kasvattaa raiskaajia. 


Lopuksi lainauksena Mikko Kähköseltä hyvä keino vähentää raiskausten riskiä: ÄLÄ RAISKAA!