Kirjoitettuani muutaman kiukkuisen tekstin olen erinäisten mutkien kautta päätynyt miettimään itseäni ja tekemisiäni. Blogini aiheet tulevat ns. sydämestä - nämä asiat ovat tavalla tai toisella tärkeitä minulle, ja mikä oleellisempaa, yhteiskunnalle. Tiedän, ettei ole kyse triviaaleista asioista. Tiedän, että ihmisten kiinnostukset ja lahjakkuudet kohdistuvat eri asioihin, ja että se on hyvä. Kaikki eivät voi olla kaikkien alojen eksperttejä, ja jos kaikki olisivat matemaatikkoja, kukaan ei rakentaisi taloja. Kuitenkin salaa supatan itselleni, että puhuessani tasa-arvosta ja yhdenvertaisuudesta en ole yhtä hyvä kuin vaikkapa Antti Ronkainen tämän puhuessa talouspolitiikasta tai Li Andersson, joka on huippu etenkin ympäristöpolitiikan saralla. Tämähän on nätisti sanottuna täyttä paskaa.
Me niin kutsutut vahvat ihmiset opimme varhaisessa vaiheessa olemaan ottamatta mukisematta paskaa vastaan keneltäkään - paitsi omalta itseltämme. Useimmat tuntemani älykkäät ihmiset ovat äärettömän introspektiivisiä ja itsekriittisiä, minä itse etunenässä (kyllä, pidän itseäni älykkäänä, hajotkaapa siihen). Tässä sinänsä ei ole mitään vikaa, päin vastoin, mutta jostain syystä itsen ollessa kyseessä analyysi on usein vääristynyttä ja kritiikki kohtuutonta. Mihin kaikkeen pystyisimmekään, ellemme itse tulisi itsemme tielle? Epäilemme itseämme, omia kykyjämme, vahvuuksiamme. Pelkäämme kanssaihmistemme torjuntaa ja halveksuntaa, mutta ennen kaikkea pelkäämme itseämme. Miksi helvetissä?
Tiedän olevani älykäs ja ymmärtäväni ihan vitun paljon niistä asioista, joista olen eniten kiinnostunut. Tiedän olevani hyvä tyyppi. Miksi ihmeessä arkailen sanoa mielipiteeni, tehdä ehdotuksia kanssaihmisille (joo joo, torjutuksi tuleminen on kamalaa, mutta siitä oikeesti pääsee yli aika nopeesti), ottaa vastuuta, kantaa vastuuta, astua rohkeasti eteenpäin kun on sen aika? Pahin viholliseni on minä itse. Tästä täytyy tehdä loppu, minun ja monen muun omalla kohdallaan.
Haastan kaikki kanssaihmiseni tekemään omassa elämässään hartiavoimin töitä tämän eteen. Meidän ei tarvitse kiitollisena ahmia kaikkea sitä paskaa, jota oma epävarmuutemme koittaa meille syöttää. Taistelkaa aktiivisesti sortajia vastaan myös oman päänne sisällä. Parantakaa itsenne voidaksenne parantaa maailman.
Kiitos!
VastaaPoistaMe emme ole yksin tämänkään asian kanssa vaikka siltä päämme sisällä tuntuisikin. Vaikka olen varaslähdön verran jo ongelmaani työstänyt, otan haasteen vastaan!
VastaaPoistaStarkku kirjoittaa minusta osuvasti siitä, kuinka olemme monessakin suhteessa sisäistäneet sorron järjestelmät. Meitä älykkäitä ja kriittisiä ihmisiä ei tarvitse teljetä kahleilla ja vankiloilla - olemme itse liian usein oma vankilamme. Sisäinen "self-hater" pitää huolen siitä, ettei meistä vahingossa tule liian kriittisiä, liian äänekkäitä tai liian erilaisia.
VastaaPoistaPitäisi ajatella riehakkaasti, että on arvokas sinänsä, aina ja kaikkialla, tekipä mitä hyvänsä. Että ihmisarvoa ei ansaita, eikä sitä voi menettää. Kokemus omasta arvokkuudesta on tärkeintä vastamyrkkyä riittämättömyyden aiheuttamalle ahdistukselle ja paskansyönnille.
Tämän tietäen tunnustan myös, että epäonnistun lähes päivittäin. Saan itseni kiinni katkeruudesta, jota aiheuttaa se, ettei minusta tule ikinä yhtä nokkelaa kuin Starkku, yhtä sitoutunutta kuin Linkola tai edes yhtä tehokasta nettiagitaattoria kuin Halla-aho. Mutta onnistuakseni olemaan "yhtä X kuin tyyppi N" minun pitäisi muutenkin olla heidän kaltaisensa. Ja pohjimmiltaan olen kuitenkin mieluummin oma itseni - kenties siitä kumpuaa jotakin sellaista viisautta, oivallusta tai muuta hyödyllistä, mitä kukaan tavoitehenkilöistäni ei kykene luomaan.
Älähän, lähimmäinen siis turhaan kampita itseäsi. Blogauksesi ovat olleet jo useamman päivän kohokohtia. Sinulla on kadehdittava kyky käsitellä hankalia ja vihastuttavia asioita sekä rationaalisesti, että hauskan terävästi. Etkä usko, montako kertaa on tehnyt mieli netin ihmeellisessä maailmassa kirjoittaa vihastuneena "voi kyrpä, mitä noloja idiootteja olettekaan!" - vaan aina se on jäänyt kirjoittamatta. On suunnattoman vapauttavaa lukea tiukkasanaista kritiikkiä, joka on muodottomana ja ahdistavana kuplinut omassakin tajunnassa.
"Clever people have a bad habit of outsmarting them-selves" totesi jenkeissä asustava lähimmäiseni. Jos itseensä kohditaisikin aina saman määrän samanlaista kritiikkiä, kuin lähimmäisiinsä, voisi olla paljon lähempänä realismia, kuin self-haterin syöttämää paskaa.
"The only person standing in your way is yourself."
VastaaPoista-Black Swan (on muuten hyvä leffa)